Etsivä löytää!

Toimitin asiakastilauksia vuoden 2009 lopulla kovissa pakkasissa vaimon 95 Saabilla ja mukavinta oli ajella muualla kuin “pääteillä”. Pakkasta oli parhaimmillaan melkein -30 astetta ja meno vaan maistui Saabille ja kuskille. Ajoin runsaan viikon aikana yli 2000 kilometriä ristiin rastiin pitkin Suomea.

Huhujen perässä.

Olin kuullut monelta taholta romanttisia tarinoita kadonneista tai kadotetuista Antero Laineen rallicrossi autoista. Monen tarinan perässä kuljin taas kerran kaartaessani Saabin nokan kohti pohjoista Uuttamaata.

Tämän jatkokertomuksen ensimmäisen osan tarkoitus on useamman kuvan kera näyttää mitä löysin tietämättä vielä, että MITÄ TODELLA  LÖYSIN!!

Ensinäkemältä ei silmiini sattunut mitään Saabia ihmeellisempää kunnes askel pysähtyi ja hengitys lamaantui. Katsoin näkemääni kameran linssin läpi ja kirpeän pakkaskelin  huumaantuneena lähestyin jotain mitä en vielä osannut yhdistää mihinkään todelliseen, minulle tuttuun. Annoin kameran laulaa ja hipsin jalat jäässä Saabiini lämmittelemään.

Katselin ympärilleni tarkemmin ja nousin uudestaan kolkuttelemaan pihallaolevan korjaamontapaisen ovea. Kukaan ei vastannut joten päätin jatkaa matkaa…

1+2

Kun laskee yhteen yksi+kaksi niin lopputulos on aavisteltavissa. Katselin kuvia kotona Saksassa läpi ja lähettelin niitä useille asiaa paremmin tunteville ystävilleni. Viesti oli selvä: tässä on jotain speciaalia!! Sain ympäripuhuttua puolitutun kaverin tekemään kauppaa löytämästäni autosta jonka kaverini tunsi entuudestaan. Yksittäistä Saabia ei ollut kaupan vaan kaikki pihan Saabit oli ostettava nipussa jotta kaupat haluamastani autosta toteutuisi. Mitäs teet ?,  itket ja teet eli ostat yhden saat 5 kaupantekijäisiksi…

Kaupat lyötiin lukkoon ja elettiin loppukesää 2010.

Faktaa ja fiktiota

Gustav Juslin oli esittänyt vakavia todisteita kadonneen rallicrossiauton löytymisestä ja Tomi Tikanmäen lopullinen salapoliisityö toi viimeiset faktat peliin. Antti Mäkeläinen toimi aikoinaan Antero Laineen tiimissä ja tunnisti auton 1978 Rallicross sarjaan tehdyksi autoksi. Antti oli ollut autoa rakentamassa ja kyseessä oli tehdas uusi kori joka rakennettiin voittaja autoksi. Autolla osallistuttiin EM sarjaan mm. Englannin Lydden Hillissä jota kutsutaan “Home Of Rallycrossiksi” moottoriurheilupiireissä. Kyseessä on siis aito Antero Laineen Clarion Saab.

Loppusanat

Tarkoitus on entisöidä ja palauttaa auto entiseen loistoonsa, sillä kyseessähän on osa Suomalaista moottoriurheiluhistoriaa. Kirjoitan säännöllisesti jatkokertomuksen omaisesti runsain kuvin projektin etenemisestä Saabistiin. Kaikenlainen apu on tietysti tarpeen eli kuvamateriaalia olisi hakusessa, puhumattakaan tekniikasta joka on suurilta osin kateissa. Kenellä lie autotallin kätköissä autoon rakennettu moottori siihen kuuluvat risti imut, vaihteisto ym?  Kaikki neuvot, tarinat ja asiaan liittyvät vinkit sekä mahdolliset osat voi tarjota  suoraan sähköpostitse mail@petripetrie.com tai soittaa 050-5930495

Rallicross Terveisin Saksasta

Petri Petrie


Written by Saabworks.fi



See all posts by

Leave a Reply