Jotain vaihtelua piti saada aikaan ja päätin laittaa ilmoittautumisen FutureCupin-asfalttisarjaan. Täksi vuodeksi on otettu hisseluokat mukaan ja kilpailut ovat olleet hyvin järjestettyjä. Sarja muodostuu 5 viikonlopusta, joista kunakin ajetaan kaksi erillistä osakilpailua. Yhteensä siis 20 lähtöä, joiden tuloksena on mestarit 2wd-, 4wd-, naiset- ja nuoret-luokissa. Toki on omalta osaltani  niinkin, että sprinttejä varten valmistautumien on helpompi, ei kartturia ja huollon tarve on vähäinen.

Joitakin muutoksia tehtiin autoon. Siviili-turbon mukana oli tullut aikanaan asfalttijouset, jotka vaihdettiin kilpuriin ja lisättiin 900:n takavakaaja. Etuvakaajaakin vielä arvuuttelin, mutta päätin jättää pois. Lisäksi tarvittiin renkaat ja ne tilattiin Englannista. D-Mackin Track Day rengas kuulosti hyvältä vaihtoehdolta ja oli saanut e-hyväksynnän, eli olivat tieliikennekelpoiset. Ongelmana on varmasti paino, joten kaikki ylimääräinen pois.

Avoimin mielin siis mukaan kilpailuun. Kaikkiaan Karkkilassa hisseluokissa oli mukana 13 kilpailijaa. Omassa, isommassa luokassa oli 9 kilpailijaa. Sprint-ratahan on siis rallin ek:n typpinen n. 2,5 – 3,5 km pitkä suljettu pätkä. Rataan ei saa tutustua autolla vaan tutustuminen suoritetaan kävellen tai polkupyörällä. Oma tutustuminen tuotti 18 km pyöräilyä, eli 6 kierrosta rataa ympäri. Karkkilassa rata oli varsin monipuolinen, tekniseksikin sitä voidaan kutsua. Rataan sisältyi yksi hurjempi paikka, jota puitiin varikolla hieman ennakkoon. Pyörätietä pitkään alamäkeen valtatien sillantolppien väliin tuntui hurjalta ratkaisulta.

!. kierroksella hyvä veto ja hissen 3., Ruohorinne omassa kastissaan, yli 7 sek edellä, mutta toisena ollut Taipale vain 2 sekuntia edellä. Paljon paremmin ei voi mennä. Toisella kierroksella en pystynyt parantamaan, aika 3 sekunnin sadasosaa hitaampi ja Järvinen tuli tuloksissa Asconalla ohi. Lopputulos siis koko hissen ja luokan 4., positiivinen yllätys. Ehkä tämä ratakin sopi painavalle autolle kevyempiin suhteessa paremmin kuin monet muut. Kuvat Marko Kyöstilä ja Kari Näätänen.

Future_Karkkila_001 Future_Karkkila_002 Future_Karkkila_003

Tammisaaressa oli hisseluokissa 12 kilpailijaa, jälleen 9 isommassa luokassa. Rata oli täysin toisen tyyppinen kuin Karkkilassa, säännöllisesti suoraa muutama sata metriä, jarrutus ja 90 asteen käännös. 13 tällaista jakso peräkkäin oli tämän kertainen rata. Jo etukäteen arvailin, että täällä ei ole mahdollisuutta kunniakkaaseen menestykseen.

1. kierroksen jälkeen taas 4. hissen yleiskilpailussa, mutta jo 6 sek perässä Taipalen vauhdista.  Taas sama juttu, en pysty parantamaan toisella kierroksella (-0,8 sekuntia) ja lopputuloksissa 4.. Lopulta yli 8 sek perässä Järvisen Asconasta, joka voitti Taipalen 3 sadasosasekunnilla. Tuo näyttää olevan se sijoitus mihin nyt päästään. Kuva Marko Kyöstilä.

Future_Tammisaari_001

Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen fiilis jäi viikonlopusta. Hisse porukan kanssa kohtuullisen hyvä henki varikolla, hyvin järjestetyt kilpailut ja ei tuo Saab maineestaan huolimatta ihan mahoton tässäkään hommassa ole.

Sarja tilanteessa menee tietysti hieman edellä mainittua paremmin. Yksittäisiin osakilpailuihin voi osallistua sarjan ulkopuolisiakin, jotka jäävät ilman sarjapisteitä. Ja niinpä tällä hetkellä ollaan luokassa 2. ja kokonaistilanteessa 2wd-sarjassa 20. Sarja jatkuu Isosyötteellä juhannuksena kahdella seuraavalla osakisalla.

Asfaltilla ajo oli aika hauskaa ja voipi olla, että kesällä käydään kokeilemassa ihan rata-ajoakin. HRF:n ratasarjassa ei ole varsinaista hisseluokkaa noin uudelle, mutta katselin, ettei suuria ongelmia pitäisi olla tiedossa, jos ajaisi Roadsport-luokassa 2b. Luokka on tarkoitettu ennen 1.1.98 luokitelluille N- ja A-ryhmän autoille. Katsotaan kuinka tämän hankkeen kanssa käy.

Ohessa linkki molempien kilpailuiden nopeamman kierroksen incariin; http://youtu.be/qyxa1EgqodU

Mutta seuraavaksi mennään Kerimaalle, HRCF:n sorasprint-sarjan seuraavaan osakisaan.


Written by Jukka



See all posts by

Leave a Reply